Köli - Kemiönsaaren elinkeinoelämän rakennemuutokset

Kemiönsaaren kunnalla on aktiivinen rooli saaren elinkeinoelämän kehittämisessä. Osana tätä työtä on käynnistetty projekti “Köli - Kemiönsaaren elinkeinoelämän rakennemuutokset”. Projekti keskittyy pääasiallisesti teollisuustoimintaan, mutta sillä on vaikutuksia myös muihin elinkeinoelämän sektoreihin saarella.

Perinteisesti teollisuustoiminta on ollut n.500 työntekijällään suurimpia työnantajia Kemiönsaarella. Viime vuosina teollisuustoiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia, niin myös täällä. Taloudellinen tilanne ja globaalien markkinoiden muutokset ovat johtanneet leikkauksiin toiminnassa sekä yksiköiden sulkemisiin. Viime vuosien aikana teollisuudesta on kadonnut 51 työpaikkaa Kemiönsaarella. Myös suurempien alasajojen uhka on ollut suuri vuoden 2009 talven aikana. Kun suurin osa teollisuussektorin ulkopuolella olevasta yrityskannasta on yksityisyrityksiä, niin harvoilla palkatuilla työntekijöillä ovat uudelleen työllistämismahdollisuudet saarella rajatut, jos osa teollisuustoiminnasta lopetetaan.

Varautuakseen näitä mahdollisia tulevia elinkeinoelämän ja varsinkin teollisuustoiminnan rakennemuutoksia vastaan Köli-projektin tavoitteena on kartoittaa Kemiönsaaren elinkeinoelämää ja teollisuustoimintaa sekä yrittää löytää mahdollisia uusia toiminta- ja ratkaisumalleja, sekä lisäksi mahdollisuuksia lieventää näiden mahdollisten rakenteellisten muutosten vaikutusta. Kartoitus tulee myös tukemaan kunnan elinkeinopoliittista ohjelmaa sekä identifioimaan mahdollisia tulevia kehitysprojekteja. Ulkopuoliseksi konsultiksi ja Kemiönsaaren teollisuustoiminnan asiantuntijaksi on valittu DI Anders Moliis-Mellberg.

Moliis-Mellbergin loppuraportti ja kehitysideat ovat luettavissa ruotsiksi täällä

Osana Köli-projektia järjestettiin Kemiönsaarella elinkeinoelämän foorumi Villa Landessa 15. helmikuuta. Tämä oli tarkoitettu lähinnä saaren yrittäjille ja yritysjohtajille, mutta tilaisuus oli avoin kaikille kiinnostuneille. Lisätietoja elinkeinoelämän foorumista TÄÄLLÄ

Projektin kolmas osatavoite on kartoittaa kunnan sisäisten projektien hallintaprosessi sekä luoda sähköinen projektinhallintajärjestelmä tukemaan tätä prosessia.

Projektin rahoittajana toimii Varsinais-Suomen Liitto. Projektin toteutusaika on 1.3.2010 - 30.9.2011.

Kemiönsaaren kunta

  • Malmintie 2
  • 25900 TAALINTEHDAS
  • Vretantie 19
  • 25700 Kemiö
  • Puh. 02 426 00
  • Fax. 02 426 0185
  • etunimi.sukunimi@kimitoon.fi
  • kimitoon@kimitoon.fi
  • Ma–Ke 9 – 16
  • To 9 – 17
  • Pe 9 – 15